Nuoret naiset dominoivat Movemperia
28.10.2018
Suunnan perinteinen syysseikkailu Movemperi kisattiin tällä kertaa Ajoksen sataman valoissa kirpakkaassa syyssäässä. Metsikköön kirmasi kaiken kaikkiaan noin 80 juoksijaa haastamaan itseään Ajoksen vaihtelevassa maastossa.
Tänä vuonna nuoret naiset näyttivät yösuunnistuksen mallia muille kilpailijoille. Pitkän matkan voittajaksi kruunattiin Alatornion Pirkkojen Venla Taulavuori, jonka mitalisade tänä kautena sen kuin vain jatkuu. Keskarilla tahtipuikkoa heilutti Sujuvan Oili Holopainen, ja Pätkän kiemuroita hallitsi suvereenisti Sujuvan Anni Salmela. Erityisen ilahduttavaa oli kaikkien nuorien suunnistajien vahva kokonaispanos kilpailussa.
Varsinkin Pitkän matkan kilpailu oli jännittävä ja dramaattinen loppumetreille saakka, sillä loppurasteille saapuivat yhtä matkaa Taulavuoren lisäksi Pellon Ponnen Jere Pantsar sekä OH:n Petri Mourujärvi. Loppukirissä vahvin oli lopulta Pantsar, mutta leimantarkistuksessa tuloksena oli hylätty suoritus ja näin Taulavuori kruunattiin voittajaksi. OH:n Mourujärvi jäi lopulta Taulavuoresta vain 12 sekuntia.
Lopullisin tuloksiin tästä.
Movemperi 2018 vaikenee - ensi vuonna nähdään!