Suuntaviestit kruunasivat Suuntarastikauden
25.9.2019
Firmaliigan voittokamppailusta tuli uskomattoman tasainen.
Tuttuun tapaan Suuntarastikausi huipentui Suuntaviesteihin, jotka tällä kertaa juostiin Putkensuun mainioissa maastoissa. Suuntaviestit olivat herättäneet syksyn suunnistajat vankkaan pistejahtiin, sillä lähtökarsinoissa suuntia oli ottamassa kaikkiaan ennätykselliset 36 joukkuetta.
Viestin A-sarjan voiton vei Outokummun ykkösjoukkue kokoonpanolla Antti Kalapudas, Einari Fyhr ja Jani Prykäri. Toiseksi sijoittunut Liikemiehien kakkosjoukkue hävisi voittajajoukkueelle vajaat 5 minuuttia ja kolmanneksi sijouttunut joukkue Itsestään Eksyneet reilut 7 minuuttia.
Viestin B-sarjassa tahtipuikkoa heilutti Eläkeläisten seiskajoukkue (Matti Pöntinen ja Mikko Rapakko) päihittäen toiseksi tulleen Outokummun ykkösjoukkueen reilulla 7 minuutilla ja kolmanneksi tulleen Outokummun kakkosjoukkueen yli 17 minuutilla.
Firmaliigan voitto jaettiin
Ennen viestejä Firmaliigan pistetilanne oli kärjen osalta jännittävä, sillä Eläkeläisten johto ennen Stora Ensoa oli vain 400 pistettä. Kauden loppukynnyksellä oli vielä viritelty kärkijoukkueiden kesken joitain seurasiirtoja, joiden merkitystä lopputulokseen voi vain arvailla.
Lopputulema kuitenkin oli, että sekä Eläkeläiset että Stora Enso päätyivät molemmat 6230 pisteeseen, ja tiettävästi ensimmäistä kertaan Suuntarastien Firmaliigan historiassa voitto jaettiin kahden joukkueen kesken. Kolmanneksi Firmaliigassa sijoittui Outokumpu, jääden kuitenkin reilusti kärjen pisteistä. Onnittelut kärkikolmikolle!
Suuntarastikausi on saatu vuodelta 2019 päätökseen, iso kiitos kaikille osallistujille ja talkoilijoille/järjestäjille. Suunnistuskausi kuitenkin jatkuu vielä parin kisan verran, eli tarjolla on vielä yösuunnistusta Kallilla ÖstraNattin merkeissä sekä syksyn kovin seikkailu Movemperi. Tarkemmat tiedot kisoista löytyy kilpailut -sivuilta.